Pikku lenkki moottoripyörällä

Ihan höpsöä! Tällä kertaa oli kohdekin tiedossa!

Ajaminen alkaa sujua. Pyörän painopiste on sopivan matalalla, joten hiljaisissa vauhdeissa käsittely on helppoa. Joskus viime kesän reissuilla, kun tuskailin ja sähläsin entisen motskarini kanssa, mieheni totesi, että maantiellä normaalia ajovauhtia on helppo ajaa, silloin pyörää ei saa kaatumaan juuri millään, mutta hiljaisessa vauhdissa se voi onnistua. Tuokin tuli empiirisesti todistettua, kun ajoin pusikkoon pihassa. Nyt on tarpeen, tämä on selitys sille, että lähden tosi innokkaana motskarilla ajelemaan, suorittaa " Moto Guzzi tutuksi" -projektia. Pihatie on kuivunut. Pääsen helposti maantielle. Suurimmat tiet on lakaistu talven hiekoista ja mutkiin ajaminen on turvallista. Todellisuudessa ajan tavallisia matkavauhteja 80-100 km tunnissa, joten pienet hiekat kurveissa ei haittaa. Kaupungissa on helppo ajaa.

Joskus ajaessa olen miettinyt harrastustani ja ihmetellyt, kuinka vähän moottoripyöräilijöistä on naisia. Suosittelisin. Matkamoottoripyöräilijänä elämääni on tullut tällaista uutta:

- Meillä tämä on mukava yhteinen harrastus viisikymppiselle avioparille. Monilla aiemmilla reissuilla mieheni pyörän tarakaltakin katsottuna oli kiva seurata kaikkea näkemääni. Yhteistä puhumista riitti.

- Moottoripyörän käsittely sinänsä yli 50 vuotiaalle on haasteellista. Ajamaan kyllä oppii kuka tahansa, kun harjoittelee. Ajattelen, että pyörässä ei ole kylttiä "vain miehille". Kun kerta miehet oppivat hallitsemaan moottoripyörää, sen oppivat myös naiset. "Takapenkkiläisenä", kun mieheni sanoi, että rupea sinäkin ajamaan, heräsi orastava kiinnostus. Eräänä kesänä kotona oli kaksi motskaria ja toinen oli vanha 650 kuutioinen. Sillä aloittelin ja opettelin ajamista. Sitten pyörä myytiin, mutta innostus jäi. Vasta seuraavana vuonna hankimme minulle oman pyörän. Siitä se lähti. nyt on ajokilometrejä kertynyt melkoisen paljon.

Seuraavan kerran käynnistelen motskariani vasta ensi viikolla, sillä viikonlopuksi on muuta ohjelmaa..