Kun aloitin viime torstaina tutustumiseni uuteen pyörääni, päällimmäinen tunteeni oli jännitys. Kuinka opin ajamaan? Miten pyörä käyttäytyy? Miten pärjään, kun jalat eivät kunnolla ylety maahan? Miten pärjään meidän rinteestä eli onnistun ajamaan kaatamatta pyörääni?
Ihme ja kumma. Kaikki on vielä ainakin sujunut tosi vähillä mokauksilla. Moottoripyöräni on toiminut paremmin kuin olisin osannut toivoa. Entiseen japanilaiseen pyörääni, jota piti ajaa ns. suurilla kierroksilla, verrattuna, tämän uuden koneen vääntö on erinomainen. Kun tekniikasta en ymmärrä paljon mitään, huomioin vain eroja, tällä uudella kone toimii matalilla kierroksilla hitaassakin vauhdissa miellyttävästi ja sammumatta. Kyllä 750 kuutiosta lähtee myös kiihtyvyyttä (tämä on mieheni kommentti).
Ajoin eilen meiltä kotoa maantielle ihan itse! Tämä on saavutus, sillä pikkutie on "lällinkinen" ja pehmeä. Asfaltilla ja kaupungissa on helppo ajaa. Täällä maalla tielaitoksen urakoitsijat saisivat paremmin lakaista teiden varsilta, erityisesti mutkista, talven hiekoitushiekat. Pienillä vauhdeilla kaarteet eivät ole ongelma, mutta joskus joutuu ajamaan matkanopeutta yhtäkkiä aivan tien reunaan, niin silloin voi olla edessä hankala tilanne.
Tänään aamu oli ihana. Toivottavasti tulee lämmin päivä, toisin kuin säätiedotus kertoi. Voisimme vähän käydä ajelemassa ja syömässä ABC:llä. Katsotaan nyt...
Eilen viimeinkin saimme aikaan pensasaidan (marjaomenapuuaita) leikkausprojektimme. Vuosi sitten asia piti mieheni mielestä hoitaa, mutta se jäi silloin liian myöhäiseen vaiheeseen, kun puissa oli jo lehdet. Nyt traktorin peräkärryyn oli viritelty tikkaat ja mieheni katkoi moottorisahalla aitaa matalammaksi. Miksi moottorisahalla, kysyy varmaan joku? Pensasaidan leikkuri oli tähän tehtävään liian heppoinen työkalu. Oksat olivat jo niin paksuja, että leikkurilla ei saanut katkaistuksi läheskään kaikkia oksia. Pikku moottorisaha oli kuulemma paras vaihtoehto työkaluksi. Minun tehtävänä oli leikata aidan toiselta puolelta ne oksat, jotka olivat jääneet katkaisematta ja samalla siistiä aitaa pihan puolelta. Aidan "harvennuksen" suorittajat, jänikset ja rusakot, olivat hoitaneet työnsä. Kyllä harmitti, kun muutaman vuoden kasvaneista pensaista eläinkunta oli tuhonnut lähes kaikki uudet kasvustot. Saa taas nähdä, kuinka kasvit lähtevät kasvamaan.
Toinen ihme juttu oli vadelmapensaiden parturointi samojen nakertajien työnä. Vain keltaisen vadelman kasvustot olivat maistuneet. Sinänsä vahinko ei ollut iso, sillä taimia oli vain viisi kappaletta. Neljän eri punaisen vadelmalajikkeen kasvustot olivat talvehtineet hyvin. Mansikkamaa (noin aari) oli vielä sulamisvesien valtaama. Mustaherukkapensaat leikkasin ankaralla kädellä viime syksynä, kun ne eivät tuottaneet enää juuri mitään. Nyt niissä on muutamia oksia jäljellä. Odotan tänä kesänä tai ainakin ensi vuonna niistä hyvää satoa. Kasvimaani on alennustilassa. Sen hoitamiseen ei aikaa tahdo tässä elämän vaiheessa riittää...
Mutta, nyt pitää mennä tekemään "oikeitakin kotitöitä", joten kaikille, jotka, jos tätä luette, hyvää päivän jatkoa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti