Onneksi aamu on lämpimämpi kuin viime aikoina. Ikkunasta ulos katsellessani "luonto on lähellä", kun seuraan lintujen puuhia.
Pikkutikka pesii jossakin ihan lähellä. Molemmat puolisot ovat tuttu näky pihatuissamme. Toisaalta harmi, sillä pari kesää sitten, ne tai niiden lajitoverit hakkasivat valkoisen, aika vanhan sireenimme rungot ihan säletikuiksi etsiessään evästä. Toivottavasti pihapiirissämme ei nyt löydy vanhoja koristepuita toukan etsintä harjoittelupaikoiksi. Muistan lapsuudestani, kuinka eräs vanha täti asuinalueellamme ajeli aina nähdessään tikkoja pois millä tahansa käteen käyvällä kepillä. Hänen mukaansa tikat koputtavat kuolemaa ja hääti linnut matkoihinsa ainakin omalta tontiltaan.
Rastaspariskunta on saanut pesänsä valmiiksi ja hautominen on alkamassa. Muutenkin pihapiirissämme lentelee aivan liian monia räkättirastaita. Mutta minkäs niille voi...
Pikkulinnuista kirjosiepot ovat hyvin edustettuina. Äsken näin punarinnan, peippopariskunnan ja sinitiaisen, joka pesii lähipöntössä.
Totesimme eilen pihakoivuja katsellessamme vihreän lehtimassan kasvaneen ihan silmissä. Puiden lehdissä on aavistuksen kellanvihreä sävy pakkasöistä johtuen. Esimerkiksi jalavat ja hevoskastanja ovat odottanet parempia aikoja lehdet pieninä, suorastaan supussa. Harmi vaan viinimarjapensaiden kukkia, ne eivät olisi tarvinneet pakkasöitä.
Kevätkukilla kukkimisaika on venynyt ja venynyt. Metsän ketunleipämatto on valkoinen, mutta mustikan kukat ovat nupulla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti