Erilaista elämää

Meillä on ollut lapsenlapsi hoidossa ensin pari päivää yksinään ja pari seuraavaa päivää äitinsä kanssa. Meillä on ollut kivaa ja erilaista kuin tavallisesti.

Lapsenlapsen noutokuvio järjestyi niin, että ajoin puolimatkaan ja lapsen vanhempi tuli samaan paikkaan, vaihdoimme turvaistuimen ja lapsenlapsen ja ajoin rattoisasti keskustellen matkaseuralaiseni kanssa kotiin. Matka sujui hienosti.

Leikit alkoivat heti lapsenlapsen saavuttua: Vanhat lelut ja muut "romppeet" löytyivät, junarata (ihana puulelu, johon käy saman sarjan vanhat kiskot ja junat) täytti tuvan lattian ja aikuisille riitti "pakollista" osallistumista apuihmisinä. Näinä päivinä sää oli sateista ja koleaa, joten ulkoilu sujui, kun päälle laitettiin riittävästi lämmintä ja sateenpitävää kampetta..."säänmukainen varustus". Lapsenlapsi puuhasi monta tuntia veden siirtohommia eli juoksutti vettä rattien ja muoviputken avulla sankosta toiseen ja sitten toisin päin. Ukki sai ulkotöihin ja mummo keittiöön toimeliaan apulaisen.

Kävimme lapsenlapsen kanssa metsäretkellä katsomassa mustikoita. Kun viime kesänä kävimme poimimassa mustikoita samasta lähimetsästä, meillä oli eväät ja mehua mukana, vaikka retkemme kesti reilut puoli tuntia. Tärkeintä oli onnellinen olo ja tunnelma, marjasaalis oli mukava lisä! Nuo retket olivat jääneet lapsenlapsen mieleen. Nyt hän olisi halunnut poimia marjoja ja oli pettynyt kuultuaan marjojen olevan vielä raakoja. Olipa suuri harmi, kun pihan mansikat ja vadelmat olivat myös raakoja. Häntä kiinnosti, miksi hänen pärevakkansa pohja oli nyt sininen, kun vakka muuten oli puhdas puunvärinen. Hän muisteli itse marjamatkaa. Retkellämme poimimme muutaman mustikan oksan maljakkoon. Laskimme raakileiden määrää. Huomasimme, että tänä vuonna meidän lähimetsään tulee ainakin jonkin verran mustikoita. Sovimme jo, että tulemme niitä taas yhdessä poimimaan.

Näinä päivinä, kun toinenkin lapsemme tuli käymään, en ole ehtinyt muuta, kuin hoitaa huushollia. Ihan vanhat ajat, kun olin ison perheen äiti-ihminen, ovat palautuneet mieleeni. Silloin oli kiirettä ja vilskettä. (Ihme, että kaikesta tuosta olemme mieheni kanssa selvinneet.)

Kesäreissun suunnittelu on tehty. Nyt olemme vain "viilailleet" joitakin reittiosuuksia. Netin karttaohjelmat ovat olet suurena apuna. Suunnitellulla reitillämme on muutama serpentiinitiepätkä. Kartalla teit näyttävät ihan "sekaiselta viivakimppusotkulta, siksakilta", millaisiahan ne ovat käytännössä ajaa. Matkaoppaasta löysin tiedon, että nopeusrajoituksia pitää noudattaa tai saa suuret sakot ja muita sanktioita. Netissä eräs Norjan kävijä arveli bensan maksavan siellä yli kaksi (2!) euroa litra! norjako öljyvaltio? Yksi majoitus on edelleen auki, koska emme osaa arvioida ylänköalueella matkanopeutta. Toivottavasti yösija löytyy.

Ulkoilutimme pyöriämme. Pieni lenkki lauantai-iltana ja eilen. Eilen oli kesän lämpimin hetki, kun istuimme ABC:n ulkopenkillä kahveilla. Olipa ihanaa!

Tiedostojen siirtoa

Tässä on nyt mennyt pari päivää opetellessa karttaohjelman asennusta ja käyttöä Nokialaiseen matkapuhelimeen. Tytär luopui älypuhelimestaan myyden sen minulle. Minun intresseinäni taas oli saada puhelin, jossa olisi navigaattori ja karttaohjelma reissuja ja paikannusta varten. Olemme tähän asti aina käyttäneet perinteistä maantiekarttaa tai kaupunkikarttoja, mutta haaveissamme on ollut motskariin liitettävä paikannusjärjestelmä, mutta niihin rahat eivät ole vielä riittänet. Reissulla on mielenkiintoista nähdä, kuinka puhelimen navigointi toimii ja onko systeemistä hyötyä.

Kuten aina, kun teen jotain IT-juttua, tulee ongelmia, joihin käyttöohjeesta ei vastausapua löydy. Ensin meni yksi ilta puhelimeen, valikoihin, tutustuessa ja huomatessa, että pitää hankkia muistikortti karttoja varten. Vieraiden termien ja sanojen, kuten EGPRS-yhteys, toimintatilat, määrä oli mittava. Huomasin myöskin, että puhelimen kamera on aika "perus", puhelin on radioton ja mukana on vain monoääntä varten korvanappi. Puhelimeen voi ladata musiikkia ja varmaan myös vaikkapa vanhoja radio-ohjelmia, tämän kokeilen, kunhan ehdin. Tiedonsiirtokaapelin liittäminen PC:n onnistui helposti. Nokian PC Suite välitysohjelma toimi hyvin ja sain siirrettyä Skandinavian ja Eestin kartat puhelimeen. Tosin aikaa meni tiedonsiirrossa, koska puhelimen päässä siirtokapasiteetti oli vain jotain 300...

Seuraavaksi piti hankkia GPS ja muodostaa Bluetooth-yhteys puhelimen ja gepsin välillä. Se hoitui ensimmäisen kerran kaupassa. Kotona yhteysyritykset takkuilivat, kun en ymmärtänyt, että riittää, kunhan vain avaan karttatiedoston ja katson, että GPS-laite on ikkunan luona ja saa signaalin sateliitista. Kokeiluissa meni aikaa, olisi pitänyt heti soittaa liikkeeseen ja kysyä neuvoa. Mutta lopputuloksena, vielä useiden epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen, karttaohjelma puheen avulla kertoi matkan A:sta B:hen.

Olin ylpeä itsestäni, kun sain kartan toimimaan.

Täytyy kyllä sanoa, että puhelimen karttaohjelman käyttö on vaivalloisempaa kuin netissä Google Mapsin käyttö. Nyt opettelen ja lataan reitit jo valmiiksi puhelimeen, että matkoilla ei tarvitse juurikaan käyttää nettiä paikannuksessa. Toivottavasti näin säästän puhelinkuluja.

Juhannus 2008 osa 2

Suunnitelmiemme mukaan ajelimme moottoripyörillä Savonlinnaan. Perinteisesti menimme Oravin kautta. Tie Varkaudesta Kangaslammille on päällystetty, välttävän kuntoinen pikkutie, mutta Kangaslammilta Oraviin tie on suorastaan kehno. Kupruja ja töyssyjä heti Kangaslammilta lähdettäessä vaikka kuinka paljon. Olimme ajaneet reitin vuosi sitten, mutta kumpikaan meistä ei muistanut, että tie olisi ollut noin huonokuntoinen. Ihmisille, jotka asuvat tien varrella ja käyttävät tietä päivittäin, toivoisi parempia yhteyksiä maailmalle.


Oravin venesatama on loistava taukopaikka myös meille motoristeille. Satamaa voisi sanoa veneiden parkkipaikaksi. Nytkin juhannusliikenne vesillä näytti vilkkaalta ja aluksia oli laiturissa useita. Mietimme veneilykauden pituutta ja vertasimme sitä ”motskarikauteen”. Moottoripyörillä taitaisi voida ajella hieman pitempään … vai voisiko? Oli mielenkiintoista seurata läheisestä kanoottien vuokrauspisteestä porukan lähtemistä vesille. Heidän lähtiessä ei satanut, oli suhteellisen tyyntä, mutta ilma oli yllättävän viileää eli aika mainio retkiajankohta, mutta vaatetus piti olla riittävä. Menivätkö kanoottiretkeläiset katselemaan norppia? Heidän tapansa liikkua vesillä tuo lintujen ja muiden vesieläinten elämän katseltavaksi ikään kuin tarjottimelle. Eläimet eivät häiriinny ja ihmiset saavat luontoelämyksiä. Upeaa!


Jatkoimme matkaa eväät syötyämme koti Savonlinnaa. Oli kiva ajella kauniissa maisemissa. Näkyi ihania lehtomaisia koivikoita ja runsasta suomalaista perinnemaisemaa. Viljapellot olivat komeassa kunnossa. Ajoimme suoraan Punkaharjulle ja Vanhalle harjutielle, perinteisesti pysähdyimme kioskilla ja tarkensimme reittisuunnitelmia. Päätimme käydä Valtionhotellissa katsomassa lounaslistaa. Kuinka ollakaan, ajoin pyöäni niin, etten omin voimin päässyt peruuttamalla lähtemään, apu oli tarpeen, mutta kyllä harmitti. Pyöräni on minulle pikkuisen korkea, varsinkin nyt renkaan vaihdon jälkeen. Yleensä hallitsen sen, mutta voimani eivät riitä lykkimään pyörän massaa (180 kg) ylämäkeen. Kun vielä en ymmärtänyt kaartaa peruuttaessani, jotta olisi ollut helpompi lähteä, olin lopputuloksena vetoavun varassa. Kiitos taas miehelleni!


Yövyimme Vuorilinnassa. Huoneemme on ollut sama jo muutamana vuonna. Mennessämme jo mietimme, mahtaisiko aiemmista vuosista tuttu varis olla vartio- tai nukkumisoksallaan. (Vaihdoimme variksen takia ensiksi saadun huoneemmekin entiseen.) Niin vain kävi, että varis oli paikoillaan. Kylläpä tilanne huvitti! Tarkemmin katseltuamme, pohdimme, olisiko varis sama kuin ennen vai nuorempi yksilö. Päädyimme nuorempaan. Aamulla herättyämme, varis oli paikoillaan. Se seurasi ympäristöään, vaakkui ja puhdisti nokkaansa oksaan. Ei aikaakaan, kun se sai seuraa. Viereiselle oksalle lennähti toinen varis. Mieheni kanssa hymyilimme meidän ”naapurivaristen elämän seuranta”-projektiamme. Mielenkiintoista nähdä, ovatko varikset ensi kerrallakin paikoillaan väijypuussaan.


illalla katselimme Linnasaaren kokkoa, ihmisiä Hospitsin terassilla ja kävimme yömyssyillä Seurahuoneen yläbaarissa. Tällä kertaa illasta ei tullut pitkä, vaan suuntasimme ajoissa nukkumaan.
Hyvän aamiaisen jälkeen pakkasimme pyörät ja lähdimme uudelleen Punkaharjulle. Kävimme Retretissä katsomassa Ellen Thesleffin maalauksia ja Leonardo da Vincin koneita ja Lustossa hevosista ja metsänkorjuusta kertovaa näyttelyä. Molemmat olivat erinomaisia käyntikohteita. Paluumatkalla mietimme lähteäkö Savonlinnan satamasta Juvan kautta suoraan kotiin vai tehdäkö lenkki… Sadepilvet olivat kastelleet jo meidät ajomatkalla Punkaharjulta. Synkkiä ukkospilviä näytti olevan joka puolella. Lähdimme kuitenkin kohti Puumalaa, todellista matkatietä pitkin. Harjoittelin reipasta vauhtia ajamista ja omalla kaistalla pysymistä. Tällaisiako vai vielä pahempia tiet ovat Norjassa? Kiva oli ajaa joka suuntaan mutkittelevaa tietä.
Puumalan rannassa oli elämää. Sinne oli rakennettu uusi ravintola ja karaoke soi iltapäivän ratoksi. Välillä ukkoskuuro ajoi terassiväen sisälle, mutta karaokelaulajat jatkoivat lipan alta. Aikamme katseltuamme sataman menoa suuntasimme pyörämme kohti Mikkeliä, josta matka jatkui Juvalle. ihmettelimme tieliikenteen vähyyttä. Motskari-ihmisiä ja autoilijoita oli vähän liikkeellä. Olisiko syynä ollut kylmä (alle 15 astetta) sää vai ensimmäinen juhannuspäivä, joka oli lauantai, ja kaikki olivat vielä juhannuksen vietossa.


Kotona olimme illalla kuuden maissa. Ajomatkaa kahtena päivänä yhteensä oli kertynyt, yllättävää kyllä, melkein 600 kilometriä.

Juhannus 2008

Istutimme kaksi tammen tainta, jotka toin Helsingistä leikkipuiston hiekkalaatikon viereltä, takapihallemme. Otin luonnon taimet "talteen" hiekkalapiolla hiekkasankoon, samalla kun olin lapsenlapsemme ja äitini kanssa leikkipuistossa. Selitin itselleni, että ei haittaa, koska joku olisi pian kitkenyt tai repinyt ne pois ja viereisen istutuskaistaleen puskien alla oli satoja taimia, jotka nekään tuskin saavat kasvaa suuriksi tammiksi, joten taimikaappauksesta ei tullut minkäänlaista vahinkoa. Nimesimme taimet lapsenlapsemme mukaan T:n tammiksi. Toivottavasti kasvavat ajan kanssa komeiksi puiksi. Vaikka asumme kaukana 1. kasvuvyöhykkeeltä, kasvaa pihassamme nytkin yksi kunnon ja toinen puskamainen tammi. Joten toivoa on...

Vielä leikkipuistossa käynnistä: Oli mukava nähdä pikkupoikien (2-3-vuotiaita) kiinnostus poljettavaan leikkitraktoriin. Kun T ajoi traktorillaan, sai hän helposti seuraa. Jotkut lapsista kysyivät, saavatko he ajaa ja tietenkin he saivat luvan. Huomioni kiintyi tilanteeseen, kun T vastasi pikkukavereille, että "voit ajaa traktorillani, ole hyvä", kohteliaasti. Oli hauskan näköistä touhua, kun yksi, jolla jalat eivät ylettyneet polkimille, istui ja toinen, joka ei uskaltanut vielä mennä ajamaan, työnsi traktoria eteenpäin. Äidit ohjasivat ja opastivat ja saivat kaikki sujumaan ilman riitoja. Suuri hiekkalaatikko oli myös huippupaikka kaikille lapsille. Pikkuisia muovikupposia oli hauska piilottaa ja pyytää sitten muita etsimään. Hiekkakakut syntyivät samalla tavalla kuin aina ennenkin ja yhtä hauskaa ne oli T:stä rikkoa. Meille mummoille lasten pihaelämän seuraaminen oli ihan juhlaa.

Juhannuksen motskarireissu on suunniteltu. Nykyisin netistä löytyy erinomaista tietoa eri paikkakuntien säästä. Seuraamme sadealueiden liikkeitä ja ennakoimme, missä päin Itä-Suomessa on vähiten sateista eli mihin suuntaan kannattaisi lähteä ajelemaan. Tänä juhannuksena ajamme Savonlinnan ja Punkaharjun seuduilla. Siellä näyttäisi olevan parhaat säät. Voisimme käydä höyrylaivaristeilyllä ja Lustossa. Retretissäkin olisi kiinnostava näyttely, mutta kaikkea ei yhdellä kertaa kerkiä näkemään.

Meillä molemmilla on pyörissämme uudet takarenkaat. Vaihdatimme ne eilen. Nyt alku kilometreillä pitää ajaa varovasti, koska rengas voi olla liukas jarrutettaessa. Kunhan renkaan uusi pinta on "karheutunut", matkanteko palautuu tavalliseksi.

Takarenkaan vaihto Moto G:hen oli vaikeampi tehtävä kuin mieheni pyörän renkaan vaihto. Huomasimme, ettei Moto G:n takarengasta vaihdeta noin vain matkalla tienpäällä, vaan siihen tarvitaan paikka ja osaamista. Reissussa, jos rengashaaveri sattuisi, pitää etsiä korjaamo, joka hoitaa homman. Moto G:ssä ei ole ns. keskiseisontatukea, mikä sekin hankaloittaa, koska takapyörää ei saa nostettua ilmaan. Takarenkaan irrotuskin oli vaativa urakka ammattimiehiltäkin (he tosin tekivät työn ensimmäistä kertaa Moto G merkkiseen pyörään). Voisi sanoa, ettei italialainen moottoripyöräsuunnittelu ole etsinyt käyttäjäystävällisiä ratkaisuja renkaanvaihtoon. Tällä kertaa Moto G:n takarenkaan vaihto onnistui hyvin, kiitokset vain ammattimiehille, sillä kotimatkalla tunsin ajaessa, ettei rengas täryytä eikä muitakaan ongelmia ilmennyt.

Nyt pitää lähteä Juhannusta valmistelemaan eli panna kotityöt ja pihatyöt käyntiin. Ensin on vuorossa veneen laitto vesille ja kauppareissu.

Juhannusta kaikille!

Vihdoinkin lämpimämpää

Ihana aamu! Tytär käymässä, aurinko edes näyttäytyi ja viikonloppu tulossa.

Tytär tuli käymään pitkästä aikaa. Hän haluaa (hyvä juttu) aina leipoa, kun on kotona. Niin nytkin. Eilen valmistui ihana juusto-porkkanakakku (Hesarin resepti) ja raparperitorttu. Nyt vaan huomasimme, että kaikki leipomisessa tarvittavat aineet täytyi hankkia, mitään ei ollut kaapeissa valmiina, toisin kuin aikana, jolloin kotona oli vielä iso perhe. Kauppareissujen lukumäärä järkytti ja huvitti, aina kun tytär aikoi tehdä jotain, aineita ei ollut, aina jotain puuttui.

Puutarhan työt odottavat. Kunnostin ruusupenkin jo aiemmin. Nyt vuorossa olisivat isot kukkapenkit. Harmittelen kylmiä säitä ja sitä, kun en ole ehtinyt niitä vielä hoitaa. Koiranputki näyttää voivan niissä parhaiten, se varmaan voikukkien kanssa täyttää maailman tulevaisuudessa. Jälleen kerran Siperian unikot ovat talven aikana tyystin kadonneet. Alppiruusut kukkivat komeasti. Omenapuut samoin, isot puut kokonaan valkeiden kukkien peitossa. Olisipa ollut kaunista ja lämmintä, kukkakärpästen ja mehiläisten armeijoiden hoitaa pölytykset ja olisi voinut toivoa satoisaa syksyä. Voi olla, ettei syksyllä ole meidän puissa omenoita, kun on näin kylmää. Toiveita on myöskin, että pihlajanmarjakoit löytävät pihlajat, etteivät tarvitse isäntäpuukseen omenapuita. Morsiusangervo ja "en muista nimeä, mutta valkokukkainen sekin" -angervo kukkivat. Sireeni aloittelee kukkimista. Saa nähdä, ehtiikö juhannusruusu kukkimaan juhannukseksi?

Aion istuttaa vasta nyt maahan kehäkukan taimet, jotka kasvatin verannolla. Monena vuonna olen kasvattanut myös krasseja, mutta nyt en muistanut kylvää niitä ajoissa, joten kivikasa jää näkymään. Aiemmin pihassamme on ollut kauniit kesäiset kukkaistutukset saviruukuissa. Nyt en ole vielä miettinyt niitä yhtään, katsotaan nyt, teenkö niitä laisinkaan. Nurmikko on kylmästä piittaamatta kasvanut vauhdilla.

Norjan reissun suunnittelu jatkuu: On mielenkiintoista katsella karttoja ja pohtia Etelä- ja Kaakkois-Norjan teitä. Miten ajaminen sujuu? Millaisilla teillä kannattaa liikkua? Missä yövytään? Mitä varusteita on otettava mukaan? Sataako paljon? Pärjännemme perinteisillä kartoilla, kun otamme netistä ajo-ohjeet isompiin paikkoihin, kuten Osloon.

Netistä saa paljon apua ja vastauksia pohdintoihin, mutta silti matka jännittää.

Tulipa taas ajettua yksi motskarireissu!

Lähdimme ajelemaan perjantaina Helsinkiin. Sää oli kaunis ja ilma lämmin eli meille ihanne olosuhteet. Kotoa lähtiessä mietimme pukeutumista, tarvitsemmeko pitkähihaista puseroa t-paitojen lisäksi core tex-asujen alle. Päätimme pärjätä lyhythihaisilla ja ajotakilla ensimmäisen kerran tänä kesänä.

Ajaminen sujui vauhdikkaasti. Ajoaika ja kaksi tankkauspysähdystä ja olimme sopivasti Helsingin ruuhkassa. Länsisataman lauttaliikenteestä purkautui parahiksi normaaliin iltapäiväruuhkaan väkeä. Jonot Michelininkadulla seisoivat. Näin maalaisesta tuntui kummalta, kun toisen puolen ajokaistaa kolisivat raitsikat ja toisella puolella oli bussien jatkuva jono. Välillä ajoimme itsekin ratikkakiskojen välissä. Siinä vaan odoteltiin pääsyä risteyksestä ohi ja majoituspaikkamme löytymistä. Moto G sopeutui hyvin kaupunkiliikenteeseen, mieheni tuumasi, että ”kyllä italialaisetkin joutuvat ajamaan ruuhkissa, kyllähän he pyörän osaavat tehdä”. Kun olemme reissanneet motskareilla (tai autolla) vieraissa kaupungeissa, on ollut helppo liikkua, jos vähääkin olemme pystyneet hahmottamaan ilmansuuntia ja kaupungin karttaa. Helsinki on vuosien saatossa tullut tutuksi ja suunnistaminen onnistui nytkin ilman navigaattoria.

Majoittuminen. Motskarien ajaminen autotalliin, joka on talon alla -3 kerroksessa, ajoliuskaa pitkin, on jännittävä lisä. Nytkin puomeista vain ensimmäinen aukeni normaalisti ja toisen (olisi pitänyt olla siihenkin oma parkkilippu) jouduimme ohittamaan oikealta sivusta. (Motskari sopi, auto ei olisi sopinut.) Tällä kertaa turvallinen yöpaikka motskareille löytyi autotallin sivustolta ilmaiseksi.

Seuraavaksi kamppeet vaihtoon ja kaupungille ”immeisiä kahtomaan”. Oli perjantai-ilta ja väkeä oli liikkeellä paljon. Hauskan lisän Helsingin katukuvaan toivat sambakarnevaalit. Espan lavalla esiteltiin karnevaalikulkuetta, sambakouluja, upeita pukuja ja sambattiin. Piipahdimme tavarataloissa ja muutamassa mukavassa kesäkuppilassa. Tälläkin kertaa ilta päättyi Tornin yläbaariin yömyssyille.

Ajaessa huomasin, kuinka voikukkien siemenet olivat jo valmistumassa. Tienpielet olivat valkoisenaan siemenpalloja. Toisin kuin meillä, täällä pellot ja pientareet ovat kauniin keltaisia, kukkiminen juuri parhaillaan käynnissä. Meidän pihan hevoskastanjan kukat ovat vasta nupussa, mutta Espan puistossa hevoskastanjat kukkivat tosi komeasti. Voi vain todeta, että Suomi on pitkä maa.

Lauantain ohjelmassa meillä oli Ateneum ja Pekka Halosen näyttely. Olimme jonottamassa ennen yhtätoista ja kiersimme kaikessa rauhassa suuren näyttelyn. Samalla, kun ihastelimme Halosen teoksia , ihmettelimme sata vuotta sitten eläneiden suomalaisten taiteilijoiden suomalaisuutta ja eurooppalaisuutta. Halonen oli maalannut ja elänyt niin Lapinlahdella, Tuusulassa, Kinahmissa, Kolilla, Karjalassa kuin Roomassa ja Pariisissa. Uskomaton tie hänelläkin oli kulkea Lapinlahdelta merkittäväsi suomalaiseksi taiteilijaksi.

Loppupäivä oli istuskelua suurkirkon portailla, kävelyä ja laiskottelua. Mielenkiintoista oli katsella Sambakulkueen järjestäytymistä, muuta Senaatintorin ohjelmaa sekä itse kulkuetta. Hauskaa, elämäniloista musiikkia, kaikenikäisiä sambaajia, upeita pukuja, meluisia rytmiryhmiä, ... Jälleen sambakoulut olivat tehneet uskomattoman paljon työtä ja saaneet tanssioppilaansa ylittämään varmaan odotuksetkin. Uuttakin oli kulkueessa: Afrikkalais-suomalaiset rumpuryhmäläiset pärisyttivät iloisen mukaansatempaavasti.

Toinen suunniteltu kohteemme Mustion linna Karjaalla jäi vielä käymättä, koska linnaan pääsee tutustumaan vain arkipäivisin ja nyt emme ehtineet. Sinne menemme toivottavasti myöhemmin tänä kesänä.

Sunnuntaiaamulla söimme aikaisin aamiaisen, pakkasimme ja lähdimme ajelemaan kotia kohti. Koska perjantaina ajoimme suorinta tietä Helsinkiin, nyt valitsimme toisen reitin. Ajoimme Lahteen, lähdimme Vääksyyn ja sieltä Jämsään. Mukava taukopaikka löytyi Vääksyn kanavalta. Vääksystä Jämsään oli aika yksitoikkoisen metsäinen tie, reitille ei sattunut järviä, vaan kaunista maalaismaisemaa ja metsää. Onneksemme tie oli vasta pinnoitettu ja ajaminen sujui. Nyt matkanteko oli siinäkin mielessä mukavaa, että holtittomia ohittelijoita ei liikkunut. Liikennettä oli, mutta kaikki ajelivat rauhallisesti. Ennen kotia pidimme vielä kunnon tankkaus- ja ruokailutauon Jyväskylässä. Loppumatka sujui ja illalla pysäytimme motskarimme kotipihassa.

Iltalukemistona olivat karttakirjat ja –puheena uudet reissusuunnitelmat!

Kukkapenkkejä

Ihanat kesäpäivät ja -illat! Uskomatonta! Säätiedotuksessa kerrottiin, että tällaisia lämpimiä päiviä kesäkuun alussa on vain joka viides vuosi keskimäärin. Onneksi tulossa on kaunis viikonloppu. Ensi viikolla voisi jo sataakin, sillä sopivasti sadetta olisi toivottavaa peltojen ja kasvimaidenkin kannalta.

Olemme maanteillä liikkuessamme ihailleet komeita vihreitä peltoja. Eilen taisimme nähdä yhden parhaista, se olikin kylvetty vapun maissa ja laiho oli kasvanut tasaisen kauniisti, läheinen järvi oli tasannut lämpötiloja ja pakkasen vikuutuksia ei näkynyt kasvustossa. Maanviljelijä oli päässyt kylvötöihin pellolleen aikaisin keväällä.

Äsken ajoi naapurimme kylvämään omia peltojaan. Maanviljelijöillä vaihteluväli kylvöajankohdissa näyttää olevan reilu kuukausi. Toisaalta sadon määrässä ei välttämättä ole eroja, siementen itäminen ja viljan kasvu on nyt nopeaa, koska maa on lämmintä. Näillä seuduilla kuivuuskaan ei ole ollut riesana, niin kuin näyttää olevan Lounais- ja Etelä-Suomessa telkkarin uutisoinnista päätellen. Kaikenkaikkiaan kasvukausi on parhaimmillaan.

Aloitin puutarhatyöt kitkemällä ruusupenkin. Istuin samalla äitienpäiväruusut, jotka olivat hyvässä kasvussa. Niiden lajike on kukkapenkissäni uusi, mutta juurakot olivat tosi tukevia. Juuriston vähäisyyttä ihmettelen. Aiemmissa ruusuerissä on juurten pituus ollut ihan eri luokkaa. Näyttää aivan siltä, että ruusupenkin valtaavat sarviorvokit, joiden siemeniä muurahaiset ovat hajakylväneet onnistuneesti joka paikkaan. En olisi raskinut kitkeä kauniisti kukkivia orvokkeja pois, mutta pakko oli osa karsia.

Suunnitelmissani on käydä läpi tänään etupihan iso kukkapenkki, jossa on "suunnittelematon kuviointi" vähän kaikenlaisia perennoita. Lisänä näyttää olevan koiranputkea ja muita rikkaruohoja. Tällä hetkellä kukkapenkin kaunistuksena kukkii kullero. Sormustinkukka näyttää lähteneen valloittamaan penkin reunakiveystä ja läheisten kurttulehtiruusujen aluetta. Malva kasvaa siroteltuna monessa kohdassa. Päivänliljat pitää hajottaa ja istuttaa uudelleen. Reunakukkana on Akan lerppahuuli, joka on ihanan vaatimaton, sinikukkainen, helposti leviävä ja kuivuutta kestävä. Siis hyvä kasvi.

Vaihteeksi koiramummona

Loma on alkamassa. Työssä viimeiset tehtävät tulevat hoidetuksi tällä viikolla.

Oikeastaan sain jo sunnuntaina ”erilaista haukuntaa” elämäämme, kun meille tulivat kolme koiraa hoitoon. Voitteko kuvitella, että joku perhe on ottanut kolme (!) koiraa kotiinsa. Koirat ovat samaa rotua ja kooltaan keskikokoisia. Vanhin koirapojista on seitsemän ja seuraava kaksi vuotias ja nuorin 12 viikkoinen. Onneksi kaverit eivät ole mitään räksyttäjiä, vaan paimenkoiria, jotka pitävät huolta meidän ihmisten sijainnista, liikkumisista ja talon ohi kulkevasta liikenteestä. Jos joku tulee tai kulkee ohi, ilmoitus siitä tapahtuu välittömästi kolmen koiran hurjalla ryntäyksellä äänen aiheuttajaa kohti ja haukulla. Haukkuminen on ilmoitus, että jotain on tapahtumassa.

Minun on helppoa pitää koirahoitolaa muutamana päivänä, mutta joillakin nuo (kyllä ihanat) koirapojat ovat jatkuvasti. Voi sitä vaivaa, karvoja ja likaa, jota ne kantavat sisään ja sitoutumista hoitajan tehtävään. Tässä tapauksessa ilo on ehdottomasti koirien isäntäväellä, heidän on pidettävä (ja niin he pitävätkin) koiristaan hyvää huolta ja kasvatettava laumansa tottelevaisiksi ja fiksuiksi koiriksi. Koiralauma käyttäytyy hyvin, sillä kotona ne voivat olla irti ja ”kakkalenkit” sujuvat ilman hihnoja. Kaupungilla käydessä pidän koirat kytkettyinä ja kolmen koiran porukka kulkee näppärästi mukana. Vauvakoira on lauman viimeinen lenkki. Näin pitää olla, sillä se oppii tavoille matkimalla laumansa johtajakoiraa ja toimimalla johtajaihmisen ohjeiden mukaan.

Pentu on melkein sisäsiisti. Aamuyöllä, kun ”hoitohenkilökunta” eli me nukumme, ilmestyy löröjä ja kakkakasoja lattialle, mutta päivisin porukka hoitaa vessakäynnit ulkona. Aina ruokailun jälkeen tai parin tunnin välein vien lauman ulos ja kierrämme pienen lenkin lähialueella. Koirat ovat irti, juoksevat iloisesti tutkien ja hoitavat asiansa. Täällä maalla minulla ei tarvitse olla huomaavaisen koiran ulkoiluttajan muovipusseja mukana, koska koirien jätökset kyllä häviävät luontoon luonnollisella tavalla. Meidän seutumme ovat koirille tuttuja, ne kyllä tietävät, missä voi riehua ja juosta.

On hauska seurata koirien leikkimistä: Isoilla koirilla vauhtia on ja kontakteja riittää kahdestaan kirmailla. Pentu kulkee perässä mukana samalla lailla haukahdellen, muristen, houkutellen tai hamuten kuin isommatkin. Välillä vanhemmat koirat urisevat toisilleen kita auki maassa esimerkiksi selällään pyörähdellen ja tai alhaalla maaten ja pentu pyörii, näykkii isomman suuta, poskia tai häntää ja murisee samalla äänellä. Kaikki tietävät, että tämä on leikkiä.
Tänään satoi ja pihatyöt odottavat tekijäänsä. Kukkapenkit on käytävä läpi kitkien ja lannoittaen. Taitaapa pitää poistaa Round upilla kauheimpia rikkakasveja. Sitten pitää hankkia ruukkuihin kesäkukat.

Olen aikonut vaihtaa aitan seinustan humalat villiviineiksi. Humalat kasvavat alkukesästä kauniina ja rehevinä, mutta keskikesällä niihin ilmestyy hunalakääriäisiä, jotka tekevät selvää vihreistä lehdistä jättäen jäljelle vain lehtien suonet. Ole laiska pihanhoitaja, enkä halua käyttää torjunta-aineita. Humalien kasvupaikka aitan seinustalla on tyylillisesti sopivampi kuin samalla paikalla villiviini. Villiviini taas näyttää tosi komealta talon seinustalla. Minua viehättää villiviinin kaunis kasvutapa ja komea syysväritys. Humalaa en hävitä kokonaan, vaan teen sille humalasalon alapuutarhaan. Toivottavasti se siellä saa kasvaa ilman tuholaisiaan.

Istutan vasta nyt äitienpäiväruusut (taimistolta ostettu kolmen ruusunjuuren nippu) kukkapenkkiin. Kamalaa, kuinka olen tässä asiassa myöhässä! Mutta… On ollut kiireitä ja pakkasia. Nyt maa on lämmintä ja kosteaa, luulisi kaikki kasvuolosuhteet olevan parhaimmillaan. Toivottavasti istuttaminen ei paljoa vähennä eikä hidasta kukkimista.
Luulen, että tulee olemaan hauskaa seurata, kuinka pentukoira reagoi, kun alan kaivaa istutuskuoppia ja kitkeä kukkapenkkejä. Se varmaan tulee avuksi ja kaivaa uusia ja uusia kuoppia pehmeään multaan.

Viikonlopuksi olemme suunnitelleet pientä motskarimatkaa: Ajelisimme Mäntsälään päin ja sieltä kohti Hankoa, sitten Saloon ja katselisimme vanhoja tehdaspaikkoja. Nyt samaan aikaan on motskarikokoontuminen, 8 ruukin kierros, jossa osallistujat kiertävät reitin vanhojen rautaruukkien maisemissa. Me olemme jo monena vuonna halunneet osallistua kyseiselle kokoontumiselle, mutta ajankohta ei ole ollut sopiva, emme ole päässeet irtautumaan omista ympyröistämme. Meidän suunnitelmissamme on ajaa, minne ehditään, ja yöpyä matkalla. Kirjoitan reissusta ensi viikolla tarkemmin tänne blogiini.

Vielä yksi juttu: Kylläpä harmitti, kun viime kerralla kirjoittaessani blogiani, lähetin luonnoksen valmiina tekstinä. Lukiessani postitusta tajusin kirjoittamani jutun kielellisesti hyvin kököksi. Korjasin kyllä tekstin, mutta silti harmittaa. Tässä blogin kirjoittamisessa onkin parasta, että uudelleen omia tekstejä lukiessa niitä pystyy korjaamaa ja muuttamaan. Näinpä aloittaessani ajattelinkin, tarvitsen kirjoittamisessa harjoitusta ja tämä on hauskan hassu keino hoitaa ongelmaa.

Nyt pitää välttyä vahingoilta (löröiltä ja lätäköiltä) ja lähteä ulkoiluttamaan koirapoikia… :)