Osa 1
Kotipiha näytti tosi komealta, kun pakkasimme moottoripyörämme ja lähdimme kesälomamatkalle aamulla kymmenen maissa. Sää oli aurinkoinen ja kaunis. Mustia pilviäkin näkyi, mutta eipä tiedetty, että niistä kehittyy kunnon ukkosmyräköitä. Pakkasimme uudet sadeasut helposti esille otettaviksi toisen pyörän takalaukkuun ajatuksella, josko kävisi niin hyvin, ettei niitä tarvittaisi ottaa esille lainkaan koko matkalla.
Mieheni pyörän taka- ja sivulaukut ja minun pyöräni ”säkki ja reppu” tulivat täyteen normaaleista reissuvaatteista, muusta tarpeellisesta, sanakirjasta ja kohdeoppaista. Miehelläni olivat kartat ja Google Maps'sta reittiohjeet tankkilaukussa, meillä ei ole navigaattoria, ainoastaan karttaohjelma puhelimessani. Vaatteiden mukaan ottaminen on aina hankalaa, kun ei tiedä, millaiset säät ovat. Varauduimme helteeseen, sateeseen ja kylmäänkin. Matkatavaratilaa oli riittävästi ja tiesimme, että mukaan lähti myös jotain turhaa.
Ensimmäinen kohteemme oli Turku. Jyväskylään saakka kaikki sujui hyvin, tankkasimme ja kahvitellessamme mietimme vielä reittivaihtoehtoja, mutta päädyimme tutulle reitille ja lähdimme kohti Tamperetta. Ajoimme säärintamaa vastaan ja jouduimme pukemaan päällemme sadeasut jo Jämsässä. Onneksi sadetta kesti vain 50 kilometrin verran. Tampereen eteläpuolella sää muuttui jälleen poutaiseksi.
Harmittelimme aikatauluamme, emme ehtineet poiketa missään ja niin maatalous- kuin lasimuseokin jäi tällä kertaa katsastamatta. Saavuimme sopivasti Turkuun ja osallistuimme Aurajoen rannalla motoristien keskiviikkokokoontumiseen. Panimme motskarimme parkkiin muiden pyörien rinnalle. Ihmettelimme moottoripyöräväen runsautta ja ihailimme upeita moottoripyöriä. Jatkoimme lauttasatamaan, jonotimme ja vihdoin viimein viimeisenä pääsimme laivaan. Onneksi meillä oli laivaan pyörien kiinnitystä varten omat liinat, sillä autokannelta ei niitä olisi löytynyt ja henkilökuntaa ei juuri näkynyt. Edes ”kumitoppareita”, jotka olisivat estäneet pyörien liikkumisen taaksepäin, ei löytynyt. Autokansi oli niin tikaten täyteen ahdettu, että jopa autokannelta poistuminen oli erittäin hankalaa, kun ei tahtonut mahtua liikkumaan mistään perävaunujen välistä minnekään ja matkustajille tarkoitettuihin käytäviin ei yksinkertaisesti sopinut (ei päässyt autojen välistä) menemään. Selvitimme reittiä ja löysimme lopulta tien henkilökunnan käytäviä pitkin ylös ulkokannelle, josta pääsi laivan sisätiloihin, ja hissien kautta ylös hyttiin.
Illalla pieni tutustumislenkki laivaan, sateisella kannella oleskelua ja ruokailu, jonka jälkeen hyttiin ja nukkumaan, koska laiva olisi aamulla aikaisin Tukholmassa. Meitä laivan viihdeohjelma ei innostanut, koska seuraavan päivänä oli pitkä ajomatka edessä.
Aamulla laivan kannelta Tukholman saaristo näyttäytyi upeimmillaan: kaunis sää, ihana aurinko, tyyni meri ja viehättävät huvilayhdyskunnat rannoilla. Oli pakko kuvata. Laivan aamiainen oli perushyvä. (Satsaamme reissuillamme aamiaiseen, sillä sen voimalla pärjää pitkälle yli puolenpäivän. Ruokailuajankohta on mukavampi siirtää myöhäiseen iltapäivään, jolloin olemme jo majoittuneet ja riisuneet ajovarusteet.) Aamiaisen jälkeen pakkasimme tavaramme pyöriimme ja odottelun jälkeen saimme luvan ajaa laivasta. Satamassa poliisit olivat vastassa ja puhalluttivat autoilijat. Tukholman satamassa kadut olivat remontissa. Opastus kaupungin halki valtateille E 18 ja E 20 oli helppo huomata ja matkanteko sujui nopeasti. Olimme päättäneet ajaa Osloon suorinta tietä eli E 18 pitkin. Kaupungin alueelta päästyämme maisemat muuttuivat aluksi suuriksi peltoaukeiksi, joilla viljeltiin viljakasveja, rypsiä tai jossakin jopa rehumaissia. Matkamme jatkuessa Vänerin pohjoispuolella maisemiin tuli enemmän Suomea muistuttavaa peltojen ja metsän vuorottelua. Karlskoga, Karlstad. Edelleen länteen ajaessamme pikkumäet kasvoivat suuriksi loivarinteisiksi havumetsien peittämiksi alueiksi. Asutusta näkyi harvakseltaan. Rajaseudulla ns. suomalaismetsien alueella mäet suurenivat ja jyrkkenivät. Lähellä Norjan rajaa pysähdyimme tauolle ja tankkasimme moottoripyörämme. Paikallisessa lähikaupassa ihmettelin asiakasta, joka osti huomattavan suuren ruokalastin, sitten huomasimme hänet norjalaiseksi, joka tuli Ruotsiin halvemman ruuan perässä. Rajakauppaa yksilötasolla.
Norjan ja Ruotsin rajan ylitys sujui ajamalla tullin ohi. Matka jatkui E 18 pitkin Oslo-vuonoon. Valtatien kaistojen määrä ja leveys vaihteli, liikennemäärä kasvoi, mutta ruuhkia ei ollut. Rajan molemmin puolin maisema oli jylhää, ajettiin ylämäkeä ja vuoroin alamäkeä, välillä mutkia, kapeita kohtia ja siltoja jokien yli. Tietöitä oli paljon. Moottoritie oli osaksi valmis osaksi rakenteilla. Matkalla oli yksi tietulli, josta moottoripyörät pääsivät ilman maksuja. Tie laskeutui Oslo-vuonon laaksoon. Parikymmentä kilometriä ennen Osloa pysähdyimme kahville ja kertasimme reittiä hotellillemme. Kaiken piti olla OK ja helppoa. (Hotellimme oli valittu osaksi liikenneyhteyksiensä mukaan.) Jatkoimme E 18 tietä. Ajoimme kaupunkialueella. Ihmiset olivat menossa rannoille ja tien vierustat olivat täynnä parkkeerattuja autoja. Lähenimme keskustaa. Liikennettä oli paljon. Tie E 18 kulkee osaksi tunnelissa Oslon edustalla. Tarkoituksenamme oli nousta tunnelista Ring 1:llä ja ajaa hotellille.
Kun on huono tuuri ja päätös pitää tehdä nopsasti liikennevirrassa, tein virheen ja läksin väärästä liittymästä Ring 1:lle. Seurauksella, että pysähdyimme ydinkeskustassa ruuhka-aikaan ja huomasimme olevamme eksyksissä. Onneksi oli kaupunkikartta, paikannus puhelimessa ja ystävällisiä ihmisiä. Puhelimen reittihaun mukaan hotelli oli lähellä, mutta karttaa katsottuamme päätimme ajaa toista pitempää tietä hotellille. Aikamme liki 30 asteen helteessä seikkailtuamme ja etsittyämme hotellikin löytyi. Näin jälkikäteen ajatellen, olisi ehkä pitänyt tarkemmin seurata reittihaun ohjeita. Olisimme vähemmällä vaivalla löytäneet etsimämme.
Hotelli osoittautui hyväksi. Moottoripyörät sai helposti ajettua sen autotalliin. Oslossa oli nyt (ja huomennakin olisi) hellettä 30 astetta. Harhailustamme oli se hyöty, että kaupungin keskusta hahmottui jotenkin ja suunnistaminen jalkaisin eri kohteisiin onnistui helposti.
15.7.2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti