6.8.2008

Motskarireissu Itä-Suomeen

Olemme ajelleet pieniä reissuja Norjan matkan jälkeenkin.

Jo monena kesänä, tavaksi on tullut, olemme tehneet moottoripyörillä sunnuntaiajelun Lintulan ja Uuden Valamon luostareihin. Kotoa lähdimme sunnuntaiaamuna poutasäässä ja ajoimme erilaista reittiä välttäen pääteitä. Hiltulanlahti-Puutossalmi -tie oli juuri päällystetty ja erinomaisessa kunnossa, siispä sitä kautta.

Puutossalmen lossilla voitiin pitää ”minitauko” ja sieltä jatkettiin matkaa Soisalon saaren (Suomen suurin saari) läpi Vehmersalmelle (hieno silta), josta pikkuteitä Mustinlahteen ja sieltä Ukonlahden kautta 542-tielle, josta sitten käännyimme Lintulan luostariin. Luostarissa oli rauhallista ja kiireetöntä, vain muutamia kävijöitä näkyi pihalla. Luostarin puutarha ja kukkapenkit olivat kauniita.

Lintulan luostarista lähdettyämme pysähdyimme Varistaipaleen kanavalla ja -museolla. Varistaipaleen kanava on 1900-luvun alussa rakennettu Vuoksen vesistön kanava. Se on nelisulkuinen (ainut sellainen Suomessa) ja edelleen toiminnassa. On aina mielenkiintoista seurata kanavaliikennettä.

Seuraavaksi matkamme jatkui Uuteen Valamoon, jossa näin kesäsunnuntaina oli paljon turisteja. Kuljimme ja katselimme. Kävimme kirkoissa ja rannalla. Kuten aina luostarin ravintola Trapesassa oli tarjolla maistuva lounas.

Pian ruokailtuamme lähdimme jatkamaan matkaamme. Matkan varrella pieni pysähdys Karvion kanavalla, josta ajoimme Varkauteen ja sieltä kotiin. Tälle sunnuntairetkellemme matkaa kertyi melkein 300 kilometriä ja aikaa meni kahdeksasta ilta kuuteen.

Ei kommentteja: