Meillä oli hieno teatterireissu.
Teatterin lämpiössä lapsenlapsemme meni katsomaan esitystä "etukatsomoon" eli matoille aivan näyttämön eteen ja me jäimme istumaan takarivien tuoleille. Välillä kesken esityksen lapsenlapsi kääntyi, etsi meidät katseellaan, vilkutti ja meidän piti vilkuttaa takaisin, varmistus vain, että olimme paikalla. Lapsenlapsi, juuri 4 vuotta,esityksen jälkeen juteltuamme, kyseli ja ihmetteli, "kun Viiru oli ukko eikä kissa". Hänen vinkkelistään (kun kirjatkin olivat tuttuja) ja odotuksissaan Viiru olisi ollut pieni kissa. Tästä seurasi mielenkiintoinen keskustelu, että teatterissa ihminen voi esittää niin eläimiä kuin mitä muuta tahansa. En tiedä, kuinka paljon ja mitä lapsenlapsi ymmärsi asiasta. Edelleen keskustelun jälkeenkin hän näytti ihmettelevältä. Koko tunnin pituisen esityksen tämä nelivuotias istui hiljaa, keskittyen täysin katsomiseen ja kuuntelemiseen. Hän ei lähtenyt liikkeelle, ei tullut meidän luokse tai jutellut lähellä istuneiden lasten kanssa. Viirun vauhdikkuus, Pesosen ystävällisyys ja rauhallisuus ja molempien roolien vaihto vaikka kanoiksi jaksoivat kiinnostaa pientä katsojaa.
Pois lähtiessämme ennen ulkovaatteiden pukemista lämpiössä ja ulko-ovilla lapsenlapsemme piti tehdä muutama "verryttelykierros" ja vasta sitten pukea haalarit päälleen.
Teatterissa käyntimme oli mukava ja ei varmasti viimeinen yhteinen juttumme.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti