Minulla oli vielä lasiverannoilla kesäkukkia. Kannoin kukat sisälle eilen illalla. Säätiedotus piti paikkansa, vettä satoi pitkin päivää, illansuussa räntää, illalla vähän lunta ja ilman lämpötila meni pakkasen puolelle. Lasikuisteilla myös lämpötila laski pakkasen puolelle. Pelakuut (valkoisia ja hennon vaaleanpunaisia) suurissa ruukuissa ja pari muutakin pienempää, kaksi isoa gliiviaa, joku ulkomainen (peräisin kukkakaupasta, valkoiset sipulikukan kukat ja päivänliljan lehdet) sipulikasvi, kymmenkunta amaryllista, joilla on vielä vihreät lehdet ja joista varmasti muutama kukkii talven aikana, ja sitten vielä muratti suuressa ruukussa. Komeita kukkia kaikki. Mitä teen?
Nyt vaan on tilanne, että en raaskisi kukistani yhtään heittää poiskaan. Mistä löytäisin pöytä- ja ennen kaikkea ikkunatilaa? Vanhastaan minulla on kokemusta siitä, etten voi laittaa kukkia pohjoisen puoleisten ikkunoiden alle. Talvella pohjoisen ikkunoilla on valoa liian vähän, mutta huoneiden lämpötila on liian korkea. Kukat kuihtuvat ja kuolevat ennen kevättä. Etelän puoleisista ikkunoistakaan valon saanti talvella ei ole riittävää, mutta niillä sentään kukat pärjäävät. Kellari on liian pimeä.
Ostin pikkupöydän kirpputorilta yhtä isoa kukkaruukkua varten, mutta (yllätys, yllätys) pöytä olikin niin hyvä ja sopi meidän sisustukseen, että ei sitä voi laittaa kukkaruukun alle. pöytä löysi paikkansa sohvan vierestä ja oletettavasti joku vieras käyttää sitä kahvikuppinsa laskutilana.
Minnekäs kukat? Pitää lähteä suunnittelemaan ruukuille paikkoja ja "roudaamaan" niitä sitten ympäri taloa...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti