Mittarissa, siis lämpömittarissa, +9,9 Celsiusta ja elokuu ja mieli teki motskarilla ajelemaan, vaikka taivas oli mustien pilvien, siis sadepilvien, peitossa.
Kävimme Kuopiossa. Matkalla tietenkin satoi. Katsastimme samalla kertaa rompetorin ja maalaismarkkinat. Kiersimme läpi myyntialueet ja havaitsimme, että motskarin takaboxi ei täyttynyt muusta kuin kahdesta leivoksesta ja miesten Fjällräven housuista ja kumpaakaan ostosta emme hankkineet kummaltakaan torilta.
Torilla käydessämme parkkeerasimme motskarit moottoripyöräparkkiin. Meidän moottoripyörät olivat ainoat siinä. Sitten tuli yksi harrikka. Poislähtiessämme toinen. Totesimme vaan, että syksy on tullut ja porukat siirtyneet jo muiden harrastusten piiriin. Kauppahallin edessä tapasimme kaksi nuorta varusmiestä, jotka olivat keräämässä rahaa sotaveteraaneille. Pois lähtiessämme pojat tulivat juttusille. Olivatpa kivoja nuoria.
30.8.2008
28.8.2008
Lepakko sisällä!
Apua! Pari iltaa sitten havahduin makuuhuoneessamme ylhäältä nurkasta lähtevään ääneen ja "varjoon", joka oli liikkuva ihmeen iso lentävä eläin. Hiiriin ullakolla ja keittiössäkin olen jo tottunut ja niistähän pääsee eroon metsästämällä hiirennakilla populaatio sukupuuttoon. Oravaäiti ja poikaset ullakolla eivät aiheuta muuta kuin epämiellyttävää rapinaa. Niille ei voi tehdä mitään. Oravan pojat ulkoruokinnassa asustamassa kukkaruukkujen seassa ulkokukkapenkillä talon seinustalla vaiheessa, jolloin poikasten kynnet eivät pidä vielä talonseinälaudalla, on hellyttävää ja oravaperhettä tulee seurattua tiiviisti. (Onneksi ne kaikki kaikkosivat muille maille syksyksi.)
Mutta nyt makuuhuoneeseemme lensi varmaankin kärpästen perässä ehkä avonaisesta saunan ikkunasta alunperin sisälle tullut lepakko. Olin jo muutamana iltana kuulostellut kummallisia rapinoita käytävästä. Ajattelin, että "maalla talosta voi kuulua vaikka mitä kummaa" ja että "tämä ei aiheuta huolta". Mutta nyt, minusta tämä sisälepakko tuntui kamalan inhottavalta eläimeltä. Tuli mieleen äskettäin Teemalta tullut ohjelma, jossa kerrottiin Malesiassa elävistä hedelmiä syövistä lepakoista, joiden siipien väli oli 1,5 metriä. Vaikka tällä meidän makuuhuoneeseen tunkeutuneella siipien väli oli Malesian sukulaistensa siipien välistä kymmenesosa, 15 cm, minua pelotti. Lepakon pää näytti ihan vamppyyriltä. Pelkäsin, että lepakko "hyökkää" kimppuuni.
Avasin äkkiä makuuhuoneen oven selälleen ja onneksi lepakko lensi eteiseen. Panin äkkiä oven kiinni. Aikomuksenani oli löytää lepakko seuraavana päivänä ja vapauttaa se ulos. Mutta sitä ei löytynyt mistään, joten arvelin lepakon päässeen hormia pitkin ulos.
Mutta eilen illalla... Olimme saunassa. Mieheni meni istumaan takkahuoneen tuoliin. Hän lepakon huomasi. Meillä on takkahuoneessa musta seinätekstiili. Lepakko nukkui (riippui) katonrajassa mustaan seinätekstiiliin kiinnittyneenä. Siitä pyydystimme lepakon haaviin (se oli etsitty jo valmiiksi) ja äkkiä veimme haavissa lepakon avatusta takkahuoneen ikkunasta ulos. Sinne meni... toivottavasti löytää kaverinsa ja pärjää talven jossakin muualla kuin meidän takkahuoneessa.
Vieläkin minua inhottaa koko eläin. Oikeastaan mietin omaa reagointiani tapahtumaan. Miksi pelkään lepakoita? Nehän ovat pieniä lentäviä nisäkkäitä?
Mutta nyt makuuhuoneeseemme lensi varmaankin kärpästen perässä ehkä avonaisesta saunan ikkunasta alunperin sisälle tullut lepakko. Olin jo muutamana iltana kuulostellut kummallisia rapinoita käytävästä. Ajattelin, että "maalla talosta voi kuulua vaikka mitä kummaa" ja että "tämä ei aiheuta huolta". Mutta nyt, minusta tämä sisälepakko tuntui kamalan inhottavalta eläimeltä. Tuli mieleen äskettäin Teemalta tullut ohjelma, jossa kerrottiin Malesiassa elävistä hedelmiä syövistä lepakoista, joiden siipien väli oli 1,5 metriä. Vaikka tällä meidän makuuhuoneeseen tunkeutuneella siipien väli oli Malesian sukulaistensa siipien välistä kymmenesosa, 15 cm, minua pelotti. Lepakon pää näytti ihan vamppyyriltä. Pelkäsin, että lepakko "hyökkää" kimppuuni.
Avasin äkkiä makuuhuoneen oven selälleen ja onneksi lepakko lensi eteiseen. Panin äkkiä oven kiinni. Aikomuksenani oli löytää lepakko seuraavana päivänä ja vapauttaa se ulos. Mutta sitä ei löytynyt mistään, joten arvelin lepakon päässeen hormia pitkin ulos.
Mutta eilen illalla... Olimme saunassa. Mieheni meni istumaan takkahuoneen tuoliin. Hän lepakon huomasi. Meillä on takkahuoneessa musta seinätekstiili. Lepakko nukkui (riippui) katonrajassa mustaan seinätekstiiliin kiinnittyneenä. Siitä pyydystimme lepakon haaviin (se oli etsitty jo valmiiksi) ja äkkiä veimme haavissa lepakon avatusta takkahuoneen ikkunasta ulos. Sinne meni... toivottavasti löytää kaverinsa ja pärjää talven jossakin muualla kuin meidän takkahuoneessa.
Vieläkin minua inhottaa koko eläin. Oikeastaan mietin omaa reagointiani tapahtumaan. Miksi pelkään lepakoita? Nehän ovat pieniä lentäviä nisäkkäitä?
27.8.2008
Pientä piristystä elämään
Kamalaa! Syksyiset säät jatkuvat ja jatkuvat... Kesäkuussa ajattelin, että kesä tulee heinäkuussa. Kesäkuu meni. Heinäkuussa ajattelin, että kesä tulee vasta elokuussa. Heinäkuu meni. Elokuussa ajattelin, että kesä tulee vasta elokuussa. Elokuu on kohta mennyt. Syyskuussa on jo syksy, toivottavasti silloin olisi edes muutamia kuulaan kirkkaita syyspäiviä.
Onneksi viime lauantaina oli kaunista, joten teimme pienen maakuntamatkan motskareilla. Emme koko kesänä ole käyneet Jyväskylässä, tarkoitan kaupungilla, keskustassa. Nyt poistimme senkin puutteen. Ajelemaan lähdimme aamupäivällä. Matka kesti pari tuntia. Perille saavuttuamme parkkeerasimme motskarimme vanhan rautatieaseman vieressä olevalle parkkipaikalle ja kävelimme pikku matkan kävelykadulle. Olipa kiva katsella ihmisiä, joita oli paljon liikkeellä. Koululaiset, opiskelijat, vanhemmat lapsineen ja kaikki turistit olivat varmaan ostoksilla.
Ajattelin käydä käsityömuseossa, mutta enpä sitten saanut lähdettyäkään. Istuskelimme kävelykadun penkillä ja katselimme "katumuotia". Täytyy kyllä todeta, että "kivaa oli sekin". Nautimme auringosta. Vähän ihmetellen seurasin muutaman turistirouvan tapojen ja suomalaisen kahvilakäytäntöjen törmäämistä. Todettava on, että kaikki meistä fiksut asiat eivät ulkomaalaisista olekaan varmoja ja uskottavia. Turistirouva olisi ehkä esimaistanut kahvilan kahvia, kahvipannun haistelu ja kahvin tuoreuden epäily oli silmiinpistävää. Onneksi kahvi oli tuoretta ja ainakin minusta hyvää.
Jyväskylästä ajoimme 4-tietä Hirvaskankaalle syömään ja pikkuteitä takaisin kotiin. Reissu kesti reilut puoli päivää.
Sunnuntaina kävimme motskareilla poikamme luona. Miehet lähtivät moottoripyörillä "vähän ajelemaan" ja me naiset jäimme kotiin. Miesten palattua kuulin, että he olivat tavannet yhden ystäväpariskuntamme lähikaupungin huoltoasemalla. Nämä ystävämme taas olivat tulossa moottoripyörillään kesälomamatkaltaan Lapista. Totesimme, että "kyllä maailma on pieni". Tapaaminen oli sattumien sattuma.
Oman moottoripyöräni ajo-ominaisuuksiin olen edelleen tyytyväinen. Nyt kesän ja 10000 kilometrin jälkeen, kaikenlaisilla teillä ajettuani voin todeta, että moottoripyöräni on toiminut moitteettomasti.
Onneksi viime lauantaina oli kaunista, joten teimme pienen maakuntamatkan motskareilla. Emme koko kesänä ole käyneet Jyväskylässä, tarkoitan kaupungilla, keskustassa. Nyt poistimme senkin puutteen. Ajelemaan lähdimme aamupäivällä. Matka kesti pari tuntia. Perille saavuttuamme parkkeerasimme motskarimme vanhan rautatieaseman vieressä olevalle parkkipaikalle ja kävelimme pikku matkan kävelykadulle. Olipa kiva katsella ihmisiä, joita oli paljon liikkeellä. Koululaiset, opiskelijat, vanhemmat lapsineen ja kaikki turistit olivat varmaan ostoksilla.
Ajattelin käydä käsityömuseossa, mutta enpä sitten saanut lähdettyäkään. Istuskelimme kävelykadun penkillä ja katselimme "katumuotia". Täytyy kyllä todeta, että "kivaa oli sekin". Nautimme auringosta. Vähän ihmetellen seurasin muutaman turistirouvan tapojen ja suomalaisen kahvilakäytäntöjen törmäämistä. Todettava on, että kaikki meistä fiksut asiat eivät ulkomaalaisista olekaan varmoja ja uskottavia. Turistirouva olisi ehkä esimaistanut kahvilan kahvia, kahvipannun haistelu ja kahvin tuoreuden epäily oli silmiinpistävää. Onneksi kahvi oli tuoretta ja ainakin minusta hyvää.
Jyväskylästä ajoimme 4-tietä Hirvaskankaalle syömään ja pikkuteitä takaisin kotiin. Reissu kesti reilut puoli päivää.
Sunnuntaina kävimme motskareilla poikamme luona. Miehet lähtivät moottoripyörillä "vähän ajelemaan" ja me naiset jäimme kotiin. Miesten palattua kuulin, että he olivat tavannet yhden ystäväpariskuntamme lähikaupungin huoltoasemalla. Nämä ystävämme taas olivat tulossa moottoripyörillään kesälomamatkaltaan Lapista. Totesimme, että "kyllä maailma on pieni". Tapaaminen oli sattumien sattuma.
Oman moottoripyöräni ajo-ominaisuuksiin olen edelleen tyytyväinen. Nyt kesän ja 10000 kilometrin jälkeen, kaikenlaisilla teillä ajettuani voin todeta, että moottoripyöräni on toiminut moitteettomasti.
21.8.2008
Marjapuskissa
Viime päivinä olen viettänyt iltoja marjapuskissa. Vadelmien poimiminen loppui jo viikko sitten. Luomuvadelmamme alkoivat enenevässä määrin homehtua. Nyt kun äitini oli kylässä, hän halusi poimia vadelmia ja saikin niitä itselleen litran verran.
Mustaviinimarjasato jäi tosi surkeaksi, karviaisista ja punaherukasta satoa sai ehkä keskimääräistä vähemmän, mutta sentään jotain. (Tästä ainakin huomaa, että olen syntyjuuriltani savolainen...)
Tänään oli ihmepäivä, kun ei satanut! Lämmintä ja kosteaa kyllä oli. Sateiden ansiosta "itikkayhdyskunnat" ovat runsaslukuistuneet ja ilta illan perään inisevien verenimijöiden joukko on kasvanut. Puskissa sen on huomannut ihan kiusaksi asti. Siksipä marjojen poimimisessa paras asu oli tänä vuonna ohut, minulle liian suuri työhaalari. Sen läpi ei hyttyset päässeet pistämään, vaikka yrittäjiä on ollut runsaasti.
Äsken mietimme pientä motskariajelua, kun kerrankin ulkona ei satanut. Sitten järki tuli peliin, olisimmehan nyt illalla voineet olla tien päällä vaivaiset pari tuntia eli joutuneet ajelemaan näillä tutuilla teillä, joita muutenkin on tullut koluttua. Emmekä lähteneet mihinkään, vaan minä lähden kohta saunan lämmitykseen.
Mustaviinimarjasato jäi tosi surkeaksi, karviaisista ja punaherukasta satoa sai ehkä keskimääräistä vähemmän, mutta sentään jotain. (Tästä ainakin huomaa, että olen syntyjuuriltani savolainen...)
Tänään oli ihmepäivä, kun ei satanut! Lämmintä ja kosteaa kyllä oli. Sateiden ansiosta "itikkayhdyskunnat" ovat runsaslukuistuneet ja ilta illan perään inisevien verenimijöiden joukko on kasvanut. Puskissa sen on huomannut ihan kiusaksi asti. Siksipä marjojen poimimisessa paras asu oli tänä vuonna ohut, minulle liian suuri työhaalari. Sen läpi ei hyttyset päässeet pistämään, vaikka yrittäjiä on ollut runsaasti.
Äsken mietimme pientä motskariajelua, kun kerrankin ulkona ei satanut. Sitten järki tuli peliin, olisimmehan nyt illalla voineet olla tien päällä vaivaiset pari tuntia eli joutuneet ajelemaan näillä tutuilla teillä, joita muutenkin on tullut koluttua. Emmekä lähteneet mihinkään, vaan minä lähden kohta saunan lämmitykseen.
16.8.2008
Kirjaanpa myös yhden vanhan reissun
Viimeinen moottoripyörillä tehty kesälomamatka suuntautui maatalousnäyttelyyn Lahteen. Uskomatonta, mutta päivästä tuli lämmin ja aurinkoinen.
Lähdimme torstaina kahdeksalta ja ajoimme Pulkkilan harjun kautta Lahteen. Olemme useana vuonna suunnitelleet reittimme niin, että pidämme evästauon Päijänteen ja Asikkalan selän maisemissa kansallispuiston kupeessa. Sysmässä huoltoasemalla jututimme yhtä motoristia ja kerroimme Pulkkilan harjusta. Hän ei ollut kuullutkaan harjusta, ajoi mukanamme reitin, perillä pysähtyi kuvaamaan maisemia ja kiiteli sitten matkavinkistä. Aiemmin pysähdyspaikkanamme oli kauppa ja kahvila, kapealla kannaksella, ihan rannalla, upeissa maisemissa, mutta nyt molemmat palvelut olivat suljetut, jopa laituri kaupan edestä oli puoliksi purettu. Kaikki rösötti, ihmiset olivat heitelleet roskansa pitkin aluetta. (Toivottavasti kauppapalvelut avataan myöhemmin uudelleen.) Hypimme entisestä laiturista jääneitä parruja pitkin rannalle ja söimme eväämme. Maisema oli hulppea!
Kävimme vielä Vääksyn kanavalla ja jatkoimme pikkuteitä pitkin Lahteen. Maaseutunäyttelyn motskariparkki oli linja-autoasemalla ja sieltä tuttu reitti urheilukeskukseen. Täytyypä sanoa, että tällä kertaa näyttely ei hetkauttanut, kotieläin osasto oli kiinnostava, mutta säälitti helteestä "pakolla nauttivat" eläimet. Toisaalta karsinat olivat hyvin tehdyt ja eläinten huolto pelasi.
Meitä, ainakin miestäni, kiinnostivat maalämpö- ja jäteveden uusien määräysten mukaiset puhdistussysteemit. Nyt niitä olikin esillä ja otimme mukaamme muutamia esitteitä ja nettiosoitteita myöhempää tutkimista varten.
Lahdesta matkamme jatkui Helsingin kautta (lapsenlastamme ja hänen vanhempiaan katsomaan) Kotkaan. Vanhaa Porvoontietä kunnostettiin, kuulema, ja me lähdimme kehä yhdeltä 7-tielle. Kotkassa ainut kohteemme oli uusi merimuseo. Kun edellinen päivä oli aurinkoinen ja helteinen, nyt näytti alkavan sataa, synkät pilvet tulivat ikään kuin vastaan. Merimuseon pihalle päästyämme sade oli jo alkanut ja rakennuksen meren puoleinen puoli ja kattoterassi jäivät katsomatta. Rakennuksen julkisivu oli mielenkiintoinen, varmaan teräs- ja silkkipainettua lasilevyä. Sisätilojen arkkitehtuuri upeaa. Puuta oli käytetty mielenkiitoisesti lattioissa että seinäpinnoissa. Puun elävyys oli saatu uudella lailla esille. Varsinkin vanhoista ajoista kertovat vitriinit ja entistetyt alukset olivat mielenkiintoisia. Uuden näyttelyn esille pano oli hyvä (tummat taustat, hyvät kohdevalot). Kymenlaakson museoon pitää käydä joskus toisella kertaa tutustumassa, nyt se jäi väliin.
Koko merimuseoon tutustumisemme ajan oli satanut tosi rankasti. Nyt näytti sade laantuvan, mutta tilanne poudan suhteen oli epävarma. Puimme sadehaalarit varmuuden vuoksi, mikä kyllä kannattikin tehdä. Matka jatkui kohti Lappeenrantaa. Sade alkoi voimistua. Tien reunat olivat valkoiset...näkyi ukkoskuuron jäljiltä raesateen jäänteinä "kinoksia". Välillä oli sateetonta ja sitten taas ajoimme sateeseen. Lähellä Luumäkeä sattui tämän kesän hurjin sadekuuro. Kaikki liikenne, rekat (joita oli runsaasti), henkilöautot, motskarit, kaikki ajoivat 50-60 km tunnissa. Yksinkertaisesti ei voinut mennä nopeammin. Vettä tuli kuin kaatamalla. Minun sadehaalari ei pitänyt (olisinko laittanut huonosti vetoketjun ja tarrakiinnityksen) vettä, vaan kastuin täydellisesti. Mieheni selvisi vähemmällä kastumisella. Lähempänä Lappeenrantaa sade vähän laantui.
Hotelli löytyi. Moottoripyörät saimme autotalliin, kunhan vain etsimme sieltä sopivan nurkan, joka ei ole autopaikka. Huone oli varattu etukäteen. Saimme kamppeemme kuivamaan, joten kaikki oli taas hyvin ja lähdimme kiertokävelylle katsomaan kaupungin nähtävyyksiä. Kävellessämme huomio kiintyi muutamaan vahaan puutaloon, joiden sijainti oli ilmeisen hyvä, mutta joiden kunto oli rähjäinen. Meistä niistä kunnostuksella olisi saanut viehättäviä piipahtamispaikkoja. Pohdimme myös sitä, että matkailijakausi Lappeenrannassa taitaa olla niin lyhyt, ettei investoinnit ole kannattavia. Satamassa oli muutamia laivoja, kourallinen väkeä, ravintolalaivoissa muutamia asiakkaita ja satoi. Pikaisesti suuntasimme hotellille nukkumaan.
Aamulla tuntui, että "lähdetään vaan heti matkaan" kohti Imatraa ja pääkohdettamme Muistojen Imatran ajoja. Tämä motoristikokoontuminen on meille ensimmäinen tällainen tapaaminen. Minua ei kiinnosta (ainakaan vielä) nämä joidenkin moottoripyöräporukoiden tapaan "metsään tai pusikon reunaan telttailemaan ja kaljaa juomaan viikonlopuksi" meiningit. Majapaikan löysimme aikamme harhailuamme, matkalla joku neuvoi meitä ihan väärinkin, ja se osoittautui hyväksi.
Kaupungin keskustassa oli vilkasta. Ruoka- ja olutravintoloiden työtekijät näyttivät olevan superkiireisiä. Kävelimme tapahtumapaikalle katuradan varteen, kävimme varikolla, seurasimme eri vuosikymmeniltä olevien kilpapyörien ajoa, pärinää ja ihastelimme tunnelmaa. Väkeä oli paljon. Näimmepä joitakin vanhoja tähtiä ja heidän pyöriään. Oli kivaa! Jatkoimme iltaa kaupungilla parilla terassilla ja kuuntelimme bändiä, joka soitti esiintymislavalla kaikkien iloksi. Oli kivaa!
Sunnuntaina suuntasimme moottoripyörämme pienen Imatra-kaupunkikierroksen jälkeen kohti Puumalaa, Mikkeliä ja kotia.
Taas: Reissu onnistui. Kilometrejä kertyi yli 900.
Lähdimme torstaina kahdeksalta ja ajoimme Pulkkilan harjun kautta Lahteen. Olemme useana vuonna suunnitelleet reittimme niin, että pidämme evästauon Päijänteen ja Asikkalan selän maisemissa kansallispuiston kupeessa. Sysmässä huoltoasemalla jututimme yhtä motoristia ja kerroimme Pulkkilan harjusta. Hän ei ollut kuullutkaan harjusta, ajoi mukanamme reitin, perillä pysähtyi kuvaamaan maisemia ja kiiteli sitten matkavinkistä. Aiemmin pysähdyspaikkanamme oli kauppa ja kahvila, kapealla kannaksella, ihan rannalla, upeissa maisemissa, mutta nyt molemmat palvelut olivat suljetut, jopa laituri kaupan edestä oli puoliksi purettu. Kaikki rösötti, ihmiset olivat heitelleet roskansa pitkin aluetta. (Toivottavasti kauppapalvelut avataan myöhemmin uudelleen.) Hypimme entisestä laiturista jääneitä parruja pitkin rannalle ja söimme eväämme. Maisema oli hulppea!
Kävimme vielä Vääksyn kanavalla ja jatkoimme pikkuteitä pitkin Lahteen. Maaseutunäyttelyn motskariparkki oli linja-autoasemalla ja sieltä tuttu reitti urheilukeskukseen. Täytyypä sanoa, että tällä kertaa näyttely ei hetkauttanut, kotieläin osasto oli kiinnostava, mutta säälitti helteestä "pakolla nauttivat" eläimet. Toisaalta karsinat olivat hyvin tehdyt ja eläinten huolto pelasi.
Meitä, ainakin miestäni, kiinnostivat maalämpö- ja jäteveden uusien määräysten mukaiset puhdistussysteemit. Nyt niitä olikin esillä ja otimme mukaamme muutamia esitteitä ja nettiosoitteita myöhempää tutkimista varten.
Lahdesta matkamme jatkui Helsingin kautta (lapsenlastamme ja hänen vanhempiaan katsomaan) Kotkaan. Vanhaa Porvoontietä kunnostettiin, kuulema, ja me lähdimme kehä yhdeltä 7-tielle. Kotkassa ainut kohteemme oli uusi merimuseo. Kun edellinen päivä oli aurinkoinen ja helteinen, nyt näytti alkavan sataa, synkät pilvet tulivat ikään kuin vastaan. Merimuseon pihalle päästyämme sade oli jo alkanut ja rakennuksen meren puoleinen puoli ja kattoterassi jäivät katsomatta. Rakennuksen julkisivu oli mielenkiintoinen, varmaan teräs- ja silkkipainettua lasilevyä. Sisätilojen arkkitehtuuri upeaa. Puuta oli käytetty mielenkiitoisesti lattioissa että seinäpinnoissa. Puun elävyys oli saatu uudella lailla esille. Varsinkin vanhoista ajoista kertovat vitriinit ja entistetyt alukset olivat mielenkiintoisia. Uuden näyttelyn esille pano oli hyvä (tummat taustat, hyvät kohdevalot). Kymenlaakson museoon pitää käydä joskus toisella kertaa tutustumassa, nyt se jäi väliin.
Koko merimuseoon tutustumisemme ajan oli satanut tosi rankasti. Nyt näytti sade laantuvan, mutta tilanne poudan suhteen oli epävarma. Puimme sadehaalarit varmuuden vuoksi, mikä kyllä kannattikin tehdä. Matka jatkui kohti Lappeenrantaa. Sade alkoi voimistua. Tien reunat olivat valkoiset...näkyi ukkoskuuron jäljiltä raesateen jäänteinä "kinoksia". Välillä oli sateetonta ja sitten taas ajoimme sateeseen. Lähellä Luumäkeä sattui tämän kesän hurjin sadekuuro. Kaikki liikenne, rekat (joita oli runsaasti), henkilöautot, motskarit, kaikki ajoivat 50-60 km tunnissa. Yksinkertaisesti ei voinut mennä nopeammin. Vettä tuli kuin kaatamalla. Minun sadehaalari ei pitänyt (olisinko laittanut huonosti vetoketjun ja tarrakiinnityksen) vettä, vaan kastuin täydellisesti. Mieheni selvisi vähemmällä kastumisella. Lähempänä Lappeenrantaa sade vähän laantui.
Hotelli löytyi. Moottoripyörät saimme autotalliin, kunhan vain etsimme sieltä sopivan nurkan, joka ei ole autopaikka. Huone oli varattu etukäteen. Saimme kamppeemme kuivamaan, joten kaikki oli taas hyvin ja lähdimme kiertokävelylle katsomaan kaupungin nähtävyyksiä. Kävellessämme huomio kiintyi muutamaan vahaan puutaloon, joiden sijainti oli ilmeisen hyvä, mutta joiden kunto oli rähjäinen. Meistä niistä kunnostuksella olisi saanut viehättäviä piipahtamispaikkoja. Pohdimme myös sitä, että matkailijakausi Lappeenrannassa taitaa olla niin lyhyt, ettei investoinnit ole kannattavia. Satamassa oli muutamia laivoja, kourallinen väkeä, ravintolalaivoissa muutamia asiakkaita ja satoi. Pikaisesti suuntasimme hotellille nukkumaan.
Aamulla tuntui, että "lähdetään vaan heti matkaan" kohti Imatraa ja pääkohdettamme Muistojen Imatran ajoja. Tämä motoristikokoontuminen on meille ensimmäinen tällainen tapaaminen. Minua ei kiinnosta (ainakaan vielä) nämä joidenkin moottoripyöräporukoiden tapaan "metsään tai pusikon reunaan telttailemaan ja kaljaa juomaan viikonlopuksi" meiningit. Majapaikan löysimme aikamme harhailuamme, matkalla joku neuvoi meitä ihan väärinkin, ja se osoittautui hyväksi.
Kaupungin keskustassa oli vilkasta. Ruoka- ja olutravintoloiden työtekijät näyttivät olevan superkiireisiä. Kävelimme tapahtumapaikalle katuradan varteen, kävimme varikolla, seurasimme eri vuosikymmeniltä olevien kilpapyörien ajoa, pärinää ja ihastelimme tunnelmaa. Väkeä oli paljon. Näimmepä joitakin vanhoja tähtiä ja heidän pyöriään. Oli kivaa! Jatkoimme iltaa kaupungilla parilla terassilla ja kuuntelimme bändiä, joka soitti esiintymislavalla kaikkien iloksi. Oli kivaa!
Sunnuntaina suuntasimme moottoripyörämme pienen Imatra-kaupunkikierroksen jälkeen kohti Puumalaa, Mikkeliä ja kotia.
Taas: Reissu onnistui. Kilometrejä kertyi yli 900.
11.8.2008
Motskarireissu Savonlinnaan
Perjantaina satoi.
Lauantaina satoi.
Sunnuntaista piti tulla sateettomampaa.
Sunnuntaiaamuna tarkastelimme säätä siis oletuksia säätiedotuksissa (ainakin kolmelta nettisivulta) ja empiirisesti pihalla. Lopputulos oli, että kannattaa lähteä motskariretkelle. Mutta minnepäin?
Jälleen siirryimme sääennustusten pariin ja pohdimme, missä ilmansuunnassa olisi vähiten oletettavasti sadetta. Joensuu? Jyväskylä? Savonlinna!
Molempia meitä kiinnosti Savonlinnan suunta, joten sinne. Päätimme sieltä soittaa tuttavillemme, että "hei, me olemme Savonlinnan torilla, voisimmeko tavata", niin kuin teimmekin. Ajoimme reittiä Leppävirta, Varkaus, Rantasalmi, Savonlinna, jonne saavuimme kahdentoista maissa. Viitostieltä Rantasalmelle on tienparannustyö menossa ja se vähän hidasti matkantekoa.
Aurinko paistoi. Laivarannassa oli kesätunnelmaa. Höyrylaivoja. Torilla oli tosi paljon ihmisiä. Lomalaiset näkyivät nauttivan ylellisen lämpimästä kesäpäivästä. Jututin vastaan tullutta tuttavaani, joka kertoi, että balettijuhlatkin olivat loppuneet edellisenä päivänä. Arveli ihmisten vaan tulleen katsomaan toria.
Tapasimme tuttaviamme. Juttelimme tietysti motskarireissuista, heidän ja meidän, ja tarkastelimme "moottoripyöräilyyn liittyviä varusteita", kuten lämpimiä ja vedenpitäviä hanskoja ja kenkiä, joita olemme molemmat tarvinnet tänä kesänä.
Kotimatkalla, oikeastaan jo lähtiessämme, satoi pienen kuuron. Savonlinnan kaupungin läpi ajaessamme edestä päin näytti vastaan tulevan sadepilviä. Arvelimme, että pysähdymme pukemaan sadehaalarit päällemme, mutta kävi niin, että emme sitten heti sateen alettua pysähtyneetkään ja sadekuuro, joka oli erittäin rankka,kasteli meidät hetkessä. Sittenpä ei enää kannattanut pukea haalaria, vaan ajelimme "Gore-texeillä", jotka eivät enää ole 100% vedenpitäviä, kotiin saakka. Paluumatka kulki Savonlinnasta Juvalle, josta Pieksämäen kautta kotiin. Matkaa kertyi yli 350 kilometriä. Täytyy kyllä ilolla kehua Moto Guzzia, on helppo käsitellä ja vakaa ajaa.
Nyt jo haikeana ajattelen, että tämäkin motskarikausi on pian lopussa. Moottoripyöräni mittarissa on melkein 17000 kilometriä, ostaessani siinä oli vain 7300... Jos viikonloppuisin olisi (!) kauniitä ilmoja, voisimme ajella pari pientä lenkkiä, mutta sadekeli ja kylmyys vähentävät jopa intoa lähteä matkaan.
Lauantaina satoi.
Sunnuntaista piti tulla sateettomampaa.
Sunnuntaiaamuna tarkastelimme säätä siis oletuksia säätiedotuksissa (ainakin kolmelta nettisivulta) ja empiirisesti pihalla. Lopputulos oli, että kannattaa lähteä motskariretkelle. Mutta minnepäin?
Jälleen siirryimme sääennustusten pariin ja pohdimme, missä ilmansuunnassa olisi vähiten oletettavasti sadetta. Joensuu? Jyväskylä? Savonlinna!
Molempia meitä kiinnosti Savonlinnan suunta, joten sinne. Päätimme sieltä soittaa tuttavillemme, että "hei, me olemme Savonlinnan torilla, voisimmeko tavata", niin kuin teimmekin. Ajoimme reittiä Leppävirta, Varkaus, Rantasalmi, Savonlinna, jonne saavuimme kahdentoista maissa. Viitostieltä Rantasalmelle on tienparannustyö menossa ja se vähän hidasti matkantekoa.
Aurinko paistoi. Laivarannassa oli kesätunnelmaa. Höyrylaivoja. Torilla oli tosi paljon ihmisiä. Lomalaiset näkyivät nauttivan ylellisen lämpimästä kesäpäivästä. Jututin vastaan tullutta tuttavaani, joka kertoi, että balettijuhlatkin olivat loppuneet edellisenä päivänä. Arveli ihmisten vaan tulleen katsomaan toria.
Tapasimme tuttaviamme. Juttelimme tietysti motskarireissuista, heidän ja meidän, ja tarkastelimme "moottoripyöräilyyn liittyviä varusteita", kuten lämpimiä ja vedenpitäviä hanskoja ja kenkiä, joita olemme molemmat tarvinnet tänä kesänä.
Kotimatkalla, oikeastaan jo lähtiessämme, satoi pienen kuuron. Savonlinnan kaupungin läpi ajaessamme edestä päin näytti vastaan tulevan sadepilviä. Arvelimme, että pysähdymme pukemaan sadehaalarit päällemme, mutta kävi niin, että emme sitten heti sateen alettua pysähtyneetkään ja sadekuuro, joka oli erittäin rankka,kasteli meidät hetkessä. Sittenpä ei enää kannattanut pukea haalaria, vaan ajelimme "Gore-texeillä", jotka eivät enää ole 100% vedenpitäviä, kotiin saakka. Paluumatka kulki Savonlinnasta Juvalle, josta Pieksämäen kautta kotiin. Matkaa kertyi yli 350 kilometriä. Täytyy kyllä ilolla kehua Moto Guzzia, on helppo käsitellä ja vakaa ajaa.
Nyt jo haikeana ajattelen, että tämäkin motskarikausi on pian lopussa. Moottoripyöräni mittarissa on melkein 17000 kilometriä, ostaessani siinä oli vain 7300... Jos viikonloppuisin olisi (!) kauniitä ilmoja, voisimme ajella pari pientä lenkkiä, mutta sadekeli ja kylmyys vähentävät jopa intoa lähteä matkaan.
6.8.2008
Motskarireissu Itä-Suomeen
Olemme ajelleet pieniä reissuja Norjan matkan jälkeenkin.
Jo monena kesänä, tavaksi on tullut, olemme tehneet moottoripyörillä sunnuntaiajelun Lintulan ja Uuden Valamon luostareihin. Kotoa lähdimme sunnuntaiaamuna poutasäässä ja ajoimme erilaista reittiä välttäen pääteitä. Hiltulanlahti-Puutossalmi -tie oli juuri päällystetty ja erinomaisessa kunnossa, siispä sitä kautta.
Puutossalmen lossilla voitiin pitää ”minitauko” ja sieltä jatkettiin matkaa Soisalon saaren (Suomen suurin saari) läpi Vehmersalmelle (hieno silta), josta pikkuteitä Mustinlahteen ja sieltä Ukonlahden kautta 542-tielle, josta sitten käännyimme Lintulan luostariin. Luostarissa oli rauhallista ja kiireetöntä, vain muutamia kävijöitä näkyi pihalla. Luostarin puutarha ja kukkapenkit olivat kauniita.
Lintulan luostarista lähdettyämme pysähdyimme Varistaipaleen kanavalla ja -museolla. Varistaipaleen kanava on 1900-luvun alussa rakennettu Vuoksen vesistön kanava. Se on nelisulkuinen (ainut sellainen Suomessa) ja edelleen toiminnassa. On aina mielenkiintoista seurata kanavaliikennettä.
Seuraavaksi matkamme jatkui Uuteen Valamoon, jossa näin kesäsunnuntaina oli paljon turisteja. Kuljimme ja katselimme. Kävimme kirkoissa ja rannalla. Kuten aina luostarin ravintola Trapesassa oli tarjolla maistuva lounas.
Pian ruokailtuamme lähdimme jatkamaan matkaamme. Matkan varrella pieni pysähdys Karvion kanavalla, josta ajoimme Varkauteen ja sieltä kotiin. Tälle sunnuntairetkellemme matkaa kertyi melkein 300 kilometriä ja aikaa meni kahdeksasta ilta kuuteen.
Jo monena kesänä, tavaksi on tullut, olemme tehneet moottoripyörillä sunnuntaiajelun Lintulan ja Uuden Valamon luostareihin. Kotoa lähdimme sunnuntaiaamuna poutasäässä ja ajoimme erilaista reittiä välttäen pääteitä. Hiltulanlahti-Puutossalmi -tie oli juuri päällystetty ja erinomaisessa kunnossa, siispä sitä kautta.
Puutossalmen lossilla voitiin pitää ”minitauko” ja sieltä jatkettiin matkaa Soisalon saaren (Suomen suurin saari) läpi Vehmersalmelle (hieno silta), josta pikkuteitä Mustinlahteen ja sieltä Ukonlahden kautta 542-tielle, josta sitten käännyimme Lintulan luostariin. Luostarissa oli rauhallista ja kiireetöntä, vain muutamia kävijöitä näkyi pihalla. Luostarin puutarha ja kukkapenkit olivat kauniita.
Lintulan luostarista lähdettyämme pysähdyimme Varistaipaleen kanavalla ja -museolla. Varistaipaleen kanava on 1900-luvun alussa rakennettu Vuoksen vesistön kanava. Se on nelisulkuinen (ainut sellainen Suomessa) ja edelleen toiminnassa. On aina mielenkiintoista seurata kanavaliikennettä.
Seuraavaksi matkamme jatkui Uuteen Valamoon, jossa näin kesäsunnuntaina oli paljon turisteja. Kuljimme ja katselimme. Kävimme kirkoissa ja rannalla. Kuten aina luostarin ravintola Trapesassa oli tarjolla maistuva lounas.
Pian ruokailtuamme lähdimme jatkamaan matkaamme. Matkan varrella pieni pysähdys Karvion kanavalla, josta ajoimme Varkauteen ja sieltä kotiin. Tälle sunnuntairetkellemme matkaa kertyi melkein 300 kilometriä ja aikaa meni kahdeksasta ilta kuuteen.
5.8.2008
Uskomatonta
Meidän pihan vadelmat tuottavat huippusadon! Tässä kuva keltavadelmasta.
Kaksi vuotta sitten kun istutimme yhden vadelmarivin, ostimme siihen viisi tainta viittä eri vadelmalajiketta. Sadossa näkyy nyt suuria vaihteluita: yksi lajike tekee pientä marjaa ja vadelmat ovat vattumadon saastuttamat aika totaalisesti. Keltavadelma ja kaksi muuta lajiketta tekee supersuuria marjoja ja antaa supersuuren sadon.
Kerrankin marjanpoiminta on superhauskaa!
4.8.2008
Puutarhassa on marjoja!
Eipä ole kuin reilu viikko, kun sanoin, että nyt mansikat minun osaltani ovat poimitut, koska luomumansikkamaamme valtasivat kaiken maailman ötykät, mansikat homehtuivat ja mansikan varret kellahtivat jonkun armeijan hyökkäyksestä maahan…
Mennessäni hätistelemään ”räksiä” pois puutarhasta huomasin, että mansikkapenkeissä taitaa olla kauniita mansikoita… Nehän räkättirastaatkin olivat huomanneet. Joten eipä minun auttanut kuin ottaa kori ”kauniiseen” käteeni ja aloittaa poiminta. Poimin mansikat kannattomina, enkä edes huuhdellut niitä säilöessäni. Nyt marjoissa oli ihana mansikkainen tuoksu ja aito maku. Luomumansikkaa!
Mutta ”sitä sanaa ei sano, minkä kelkassa ei istu”!
Mennessäni hätistelemään ”räksiä” pois puutarhasta huomasin, että mansikkapenkeissä taitaa olla kauniita mansikoita… Nehän räkättirastaatkin olivat huomanneet. Joten eipä minun auttanut kuin ottaa kori ”kauniiseen” käteeni ja aloittaa poiminta. Poimin mansikat kannattomina, enkä edes huuhdellut niitä säilöessäni. Nyt marjoissa oli ihana mansikkainen tuoksu ja aito maku. Luomumansikkaa!
Mutta ”sitä sanaa ei sano, minkä kelkassa ei istu”!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)