Motskarien akkuja ladataan...

Tänään oli niin lauhaa, että mieheni latasi moottoripyöriemme akkuja. Samalla juttelimme siitä, miten kuitenkin lyhyt aika on enää kevääseen ja alkavaan uuteen motskarikauteen. Näin tammikuussa silloin tällöin mieleeni tulevat kesän moottoripyörämatkat, mitähän ensi kesänä tekisimme, minne lähtisimme ja kuinka kauas pisin kesälomareissu suuntautuisi... Vähän kuin Aurinkomatkojen mainoksessa "Loma, se on aina mielessä"...

Tänä vuonna taas moottoripyöräharrastajat suuntaavat tammi-helmikuun vaihteessa Helsingin moottoripyöränäyttelyyn tapaamaan tuttuja, tutustumaan aktiivisesti pyörämaailman uutuuksiin tai vaan katselemaan ja ihmettelemään ihmispaljoutta.

Siitä on noin vuosi, kun kävimme mieheni kanssa katsomassa minulle uutta, käytettyä moottoripyörää Oulusta. Teimme yhdistetyn ”Ostetaanko moottoripyörä-” ja teatterimatkan.

Motskarikaupoista ei tullut lopulta mitään, kiinnostus pyörään jäi. Näimmehän yhden varteenotettavan motskarivaihtoehdon, joka sopisi minulle, joka olisi ollut sopivan kokoinen matkapyöräksi, jossa oli hyvä ajoasento ja jalkanikin olisivat ylettyneet maahan. Mutta kuitenkaan kauppoja ei tullut.

Teatterireissu oli mahtava! Vieläkin Oulun teatterin Suomen hevonen -esitystä tulee muisteltua… Näytelmäkirjailija Sirkku Peltosen maan mainio teksti oli mahdotonta ilotulitusta. Näytelmän tapahtumat olivat jo Suomen historiaa, maaseudun murrosta, mutta kipeän ajankohtaisia täältä EU-Suomesta. Raamit näytelmä sai yleisestä maaseudun tilasta ja ihmisten henkilökohtainen tilanne ja ongelmat ("mikromaailma") tulivat näkyville yllättävän aidosti. Itse esitys oli tosi hyvä, replikointi oli nopeatempoista, älykästä komediaa, näyttelijät loivat tiivistä tunnelmaa näyttämölle. Jotenkin esityksen aitous imaisi katsojat täysin mukaansa… ja katsojat saivat olla tarkkana, että olivat kaikissa juonen käänteissä kärryillä, mitä oli tapahtumassa.

Olisi mielenkiintoista lähteä katsomaan Tampereelle kyseisen näytelmään kirjoitettu jatko-osa. Sen nimenäkin on kuvaavasti ”Yksiöön en äitee ota”. Ehkäpä siihen jossakin vaiheessa tulee mahdollisuus…

Nyt odotellaan kevättä, mutta seurataan iltaisin tähtitaivasta ja ihaillaan upeaa kuuta.

Vuosi vaihtui Tampereella

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2009!

Kävimme vaihtamassa vuodet Tampereen työväenteatterissa, katsoimme esitystä Vuonna 85 ja vielä sen lisäksi hengailimme Kasaribileissä teatterin lämpiössä.

Esityksenä Vuonna 85 oli perushyvää ”musiikkikamaa”. Tarina oli onnettoman suloinen, niin kuin aikakausi nuorineenkin oli. Nuori rakkaus ja tuska… Eppujen musiikki oli tuttua ja taattua, Popedan biisit olivat minulle vähän tuntemattomampia, ne eivät kovin sytyttäneet. Olisin toivonut enemmän tämän toisen tamperelaisen eli Juisen musiikkia soitettavan esityksessä.

Esityksessä soittanut Alabama House Band oli mahtava. Jatkobileissä meno jatkui entistä parempana.

Tampere on enemmän ollut meille ns. "ohikulkukaupunki", muutamia kertoja koulutuksessa, kerran maatalousnäyttelyssä, joskus teatterissa, lasten kanssa Särkänniemessä, Sara Hildenin taidemuseossa... Nyt oli aikaa ja tutustuimme kävellen kaupungin ydinkeskustaan eli Hämeenkadun seutuville. Kuljimme vanhojen teollisuusrakennusten alueella voimalaitosten välissä ja ihailimme koskialuetta. Mieleemme tulivat jotkut vastaavanlaiset vanhat ruotsalaiset teollisuuskaupungit, joissa olimme käyneet. Hienoa, että tamperelaiset ovat säilyttäneet ja ottaneet vanhat tehdasrakennukset uudiskäyttöön.

Vastamme tuli muutamia ulkoilijoita, jotka toivottelivat meille Hyvää Uutta Vuotta, niin kuin mekin sitten vastasimme heille. Hieno tapa. Viehättävää.

Ajattelimme tulla kesällä moottoripyöräretkillä uudelleen Tamperetta katsomaan.